By Laura Hämäläinen

2015/07/27

REHELLISIÄ AJATUKSIA MAANANTAIHIN



"Everyone hits setbacks. It's how we bounce back that counts."

-Stacie Tovar, six-time CrossFit Games athlete

IMG_2589

Olen viimeaikoina pohtinut paljon kisatavoitteitani. Siitä lähtien kun viime vuonna aloitin olen pitänyt mielessäni winter war 2016 karsintoja ja tavoitteenani päästä kilpailemaan tampereelle tulevana helmikuuna. Missään vaiheessa en ole kyseenalaistanut tätä tavoitetta. 

Kuukauden päivät on nyt treenattu yhdessä Antin kanssa ja kirjoittelinkin aiheesta jo hieman täällä ja on ollut kiva huomata edistymistä pienissä asioissa. Samalla on myös paljastunut laajempi kuva siitä mikä toimii ja mikä ei ja kieltämättä välillä tuntuu ettei pohjemmalta voisi tällä hetkellä ponnistaa tiettyjen liikeiden osalta. Omaa henkistä kanttia on koeteltu (ja koetellaan kyllä edelleen) kun välillä pelottaa jäävänsä aivan jälkeen muista samantasoisista naisista tai sitten vain tuntuu, että muut kehittyvät ihan järkyttävää vauhtia ja itse heiluttelee yhden kilon käsipainoa tempaustreenien sijaan. 


Tällä hetkellä haluan kilpailla kun tiedän olevani valmis siihen. En halua lähteä kilpailuihin tietäen, että fysiikassani on jokin todella suuri heikkous - kuten juuri nyt. Tavallaan nämä uudet ajatukset antavat tällä hetkellä myös paljon luottoa omaan tekemiseen. Tiedän, että kun nämä heikkoudet saa käännettyä vahvuuksiksi, on todella vahvoilla. Tähtäimessä on pitkällä tähtäimellä niin paljon suuremmat asiat kuin joulukuussa alkavat karsinnat, että en ota turhaa stressiä treeneistä vaan teen parhaani rakentaakseni vahvaa pohjaa. Teen karsinnat tottakai jos tietyt kriittiset, loukkaantumiseen altistavat, puutteet on saatu korjattua siihen mennessä. Ja kaikkeni teen edelleen tämän tavoitteen eteen. En tällä hetkellä ota paineita liikaa kilpailuiden suhteen vaan treenaan järkevästi. Liian paljon olen viimeaikoina kuullut kuinka jengillä on olkapäissä ym. kipuja ja vaivoja enkä halua itse joutua siihen kierteeseen. 

Harjoittelu loppuu pian ja sen jälkeen ajatuksissa on alkaa treenaamaan kahdesti päivässä mahdollisuuksien mukaan. Lisää kestävyys/intervalli/taitotreenejä aamuun ja elokuun jälkeen iltapäivien treeneissä alamme painottamaan painonnostoa hieman enemmän. Vahvaa pohjatyötä kunnon aerobisen kapasiteetin ja voimatasojen kasvattamiseksi sekä aukkojen täyttämiseksi taitopuolella. 

Tuskin maltan odottaa tulevaa "urheilijan elämää". Ei ole pitkä matka enää aivan erilaiseen arkirytmiin.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig